Pyhähippu Oy:n varaus- ja toimitusehdot

Pyhähippu Oy noudattaa majoituspalveluiden tilaamisessa, varaamisessa ja tilattujen palveluiden peruuttamisessa seuraavia ehtoja. Nämä ehdot tulevat kumpaakin osapuolta sitoviksi, kun asiakas on tehnyt varauksen.

Varaajan tulee olla täysi-ikäinen. Jos osa majoittujista on alle 18-vuotiaita, tulee heillä olla kirjallinen hyväksyntä vanhemmilta majoituksesta elleivät he majoitu vanhempiensa tai perhekuntaan kuuluvien seurassa.

Varaus on vahvistettu, kun asiakas on maksanut ennakkomaksun (30 % koko majoitusvuokrasta) ja 20 euron toimituskulut eräpäivään mennessä (ennakkomaksu erääntyy 2 viikon kuluttua varauksen teosta). Loppusuoritus (70 %) on maksettava viimeistään 45 vuorokautta ennen majoituksen alkua. Mikäli varaus tehdään myöhemmin, kuin 45 vuorokautta ennen majoituksen alkua, lähetetään vain yksi lasku, joka on suoritettava heti. Laskun mukana lähetetään asiakkaalle tiedot majoituskohteesta sekä aluekartta.

Online-varaukset ja maksutavat

 Online-varausta tehtäessä Pyhähippu Oy:n henkilökunta ei lähetä asiakkaalle laskuja, vahvistusta tms., vaan asiakas tulostaa ne itse varausjärjestelmästä. Tällöin asiakas vastaa siitä, että hän varauksen yhteydessä saa itselleen laskun ja on lukenut varausehdot. Varausohjelma lähettää automaattisesti vahvistussähköpostin asiakkaan antamaan sähköpostiosoitteeseen.

Asiakas voi varausta tehdessään valita kahdesta maksutavasta:

  • verkkopankin kautta, jolloin varausmaksu maksetaan heti verkkopankin kautta ja loppulasku tulee sähköpostiin. Eräpäivä 45 päivää ennen majoituksen alkua. Tai vaihtoehtoisesti asiakas voi maksaa koko laskun kerralla heti.
  • Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard –korteilla, jolloin varausmaksu maksetaan heti ja loppulasku tulee sähköpostiin. Eräpäivä 45 päivää ennen majoituksen alkua. Tai vaihtoehtoisesti asiakas voi maksaa koko laskun kerralla heti.

Jos varauksen alkuun on vähemmän kuin 45 päivää, varausohjelma tulostaa vain yhden laskun koko summalle, joka on maksettava heti kortilla tai verkkopankin kautta.

Mikäli varaus maksetaan varaamisen yhteydessä kokonaan tai osittain, asiakkaan tulee varmistua siitä, että hän maksutapahtuman jälkeen palaa takaisin Pyhähippu Oy:n varausohjelman vahvistussivulle. Mikäli asiakas maksun jälkeen ei palaa myyjän sivulle, varausta ei synny eikä varausjärjestelmä lähetä sähköpostivahvistusta varauksesta. Pyhähippu Oy ei vastaa epäonnistuneesta varauksesta vaan asiakkaan tulee viipymättä olla yhteydessä myyjään tilanteen korjaamiseksi.

Maksut korteilla

 Korttimaksaminen verkkokaupassamme tapahtuu turvallisesti Netsin SSL-suojatulla maksulomakkeella. Yrityksellämme ei ole pääsyä korttitietoihin eikä maksukortin tietoja tallenneta järjestelmiimme. Verkkokaupassamme ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa- ja MasterCard SecureCode –todentamispalvelut, joiden avulla kortinhaltijan henkilöllisyys todennetaan.

Voit maksaa verkkokaupassamme Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard -korteilla.                                                           

Verkkopankit

 Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksunvälityspalvelun toteuttaa Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien kanssa. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7

Innova 2

Lutakonaukio 7

40100 Jyväskylä

Puhelin: 0207 181830

Peruutus

 Peruutus on tehtävä sähköpostilla tai kirjeitse Pyhähippu Oy:lle. Peruutus katsotaan tapahtuneeksi sillä hetkellä, kun tieto on tullut majoitusvaraamolle.

Huom! varausmaksun maksamatta jättäminen ei ole peruutus!.

Mikäli peruutus tapahtuu 45 päivää ennen majoituksen alkua, palautetaan maksusuoritus, josta vähennetään -10 % ja 20 euron käsittelykulut.

Jos peruutus tapahtuu myöhemmin, kuin 45 päivää ennen majoituksen alkua, veloitetaan koko vuokrasumma. Suosittelemme majoittujillemme matkavakuutusta, johon on lisätty peruutusturva.

Mikäli peruutus tapahtuu oleskelun aikana, ei asiakkaan maksamaa vuokrasummaa korvata. Suosittelemme majoittujillemme matkavakuutusta, johon on lisätty peruutusturva.

Mikäli asiakas muuttaa lomakohdetta tai loman ajankohtaa, pidetään sitä aikaisemman tilauksen peruutuksena ja uutena varauksena. Mikäli varausta muutetaan asiakkaan pyynnöstä, peritään muutoksesta 20 e käsittelykulu. Muutokset tulee tehdä 45 päivää ennen saapumista.

Pyhähippu Oy:llä on oikeus perua varaus: Mikäli kyseessä on ylivoimainen este (force majeure), voi Pyhähippu oy perua varauksen, jolloin asiakkaalle pyritään tarjoamaan vastaavanlainen majoitus. Ellei asiakas hyväksy uutta kohdetta on hänellä oikeus saada maksamansa vuokra takaisin vähennettynä peruutuskuluilla (-10 % + 20 e käsittelykulut).

Mikäli varausta koskevia suorituksia ei makseta ajallaan, on Pyhähippu Oy:llä oikeus perua varaus.

Avainpalvelu ja saapuminen

 Majoituskohde on asiakkaan käytössä tulopäivästä klo 16.00 aina lähtöpäivään klo 12.00. Loma-asunnon avaimet saa noudettua Pyhähipusta. Pyhähipun toimisto sijaitsee Pyhän liikekeskuksessa, samassa rakennuksessa K-market Pyhätunturin kanssa (toinen siipi, tunturin puoleinen kulma). Katuosoite on Kultakeronkatu 4, 98530 Pyhätunturi (Pelkosenniemi). Toimistomme ollessa avoinna, loma-asunnon avain on noudettavissa sisätiloista.

Mikäli saapuminen on aukioloaikojen ulkopuolella tai ajankohtana jolloin emme ole avoinna, avaimen saa noudettua Pyhähipun toimiston tuulikaapista ovikoodilla. Ovikoodi toimitetaan automaattisesti asiakkaalle sähköpostitse muutamaa vuorokautta ennen saapumista.

Avaimen nouto ovikoodilla:

Toimiston ulko-oven vieressä on näppäimistö, johon syöttämällä meiltä saadun ovikoodin, pääsee tuulikaappiin. Oikealla puolella on pieni hyllykkö, jossa mökkinne avain on nimellä varustetussa kirjekuoressa. Kirjekuoren sisällä on myös ajo-ohje mökkiin sekä avaimenperässä on mökin katuosoite. Loma-asunnon toinen avain on noudettavissa erikseen Pyhähipun toimistolta aukioloaikojen puitteissa. Jos jotakin ongelmia tulee, niin ulko-ovessa on Pyhähipun päivystysnumero, johon voi soittaa.

Toimistomme aukioloajan voit tarkistaa osoitteesta www.pyhahippu.fi.

Loman päätyttyä avaimet tulee palauttaa Pyhähipun toimistoon. Loma-asunnon kadotetuista avaimista vastaa asiakas täysimääräisenä (lukkojen sarjoituksen hinta on alk. 450 e + muut kulut).

Oleskelu lomakohteessa

Loma-asuntoa ei saa käyttää useampi henkilö, kuin mitä huoneistotiedoissa kirjallisesti ilmoitetaan. Mahdollisista yövieraista on aina sovittava erikseen Pyhähippu Oy:n kanssa. Teltan ja asuntovaunun käyttö on lomakohteen tontilla kielletty. Varaukseen sisältyy 2 rullaa wc-paperia ja 1 rulla talouspaperia, lopuista huolehtii asiakas itse.

Runsaan veden ja polttopuiden kulutuksen vuoksi kaikenlaiset itse tuodut tai vuokratut paljut ja uima-altaat ovat kiellettyjä loma-asuntojen pihalla. Ne aiheuttavat myös häiriötä naapureille ja tyhjennysvesi aiheuttaa eroosiota ja liukkautta.

Asiakas on velvollinen korvaamaan lomakohteelle tai sen irtaimistolle aiheuttamansa vahingon täysimääräisenä. Alaikäisten vahingonteosta vastaa huoltaja.

Kaikki majoituskohteen varustukseen ja kuntoon liittyvät huomautukset ja valitukset on osoitettava välittömästi niiden ilmaannuttua Pyhähippu Oy:lle.

Jälkikäteen tehtyjä valituksia ei huomioida.

Mikäli vuokralainen aiheuttaa häiriötä tai vaaratilanteen ja ei Pyhähippu Oy:n antamista huomautuksista huolimatta lakkaa aiheuttamasta häiriötä tai vaaraa samassa tai naapurikiinteistössä oleville, on Pyhähippu Oy:llä oikeus purkaa vuokrasuhde välittömästi.

Pyhähippu oy ei vastaa tupakoinnista, pölyistä, ilman tai veden epäpuhtauksista, sisustus ja pinnoitemateriaaleista, koti- tai luonnon eläimistä, kasveista tai muista aiheutuneista allergia tms. ongelmista asiakkaille.  Emme myöskään ole velvollisia korvaamaan luonnonolosuhteista, hyönteisistä, myyristä, odottamattomista säänvaihteluista, rakennustöistä naapuritontilla tai kolmannen osapuolen aiheuttamista ongelmista (esim. katkokset netti-, vesi-, sähkö- tai tv-verkossa) asiakkaille mahdollisesti aiheutuvaa haittaa tai kuluja.

Loppusiivous

Majoitushinnat sisältävät loppusiivouksen. Tällöin kuitenkin edellytetään huoneiston olevan normaalin asumisen jäljiltä. Huonekalut ja muut varusteet paikoillaan ja ehjinä, jääkaappi tyhjennettynä, roskat vietynä ja likaiset astiat tiskattuna (astianpesukoneen voi jättää päälle lähtöpäivänä). Vuokratut liinavaatteet tulee olla myös poistettuna vuoteista ja laitettuna pyykkisäkkiin.

Emme vastaa huoneistoihin jätetyistä tavaroista.

Tupakointi on ehdottomasti kielletty kaikissa majoituskohteissa. Mikäli kohteessa on tupakoitu, veloitamme puhdistuskulut täysimääräisenä. Majoittujalla on velvollisuus tarkistaa lähtiessä, että ikkunat on suljettu, huoneiston lämmöt (patterit ja lattialämmitykset) on päällä ja ovet lukittu.

Liinavaatteet

Asiakas voi tuoda mukanansa liinavaatteet tai vuokrata ne Pyhähipun vuokraamosta. Liinavaatesetti sisältää aluslakanan, pussilakanan, tyynyliinan sekä kylpy -ja kasvopyyhkeen sekä kangaspefletin.

Lemmikit

Tarkista lemmikkieläinten sallittavuus majoituskohteessa. Lemmikkieläinten tuonnista majoituskohteeseen on aina ilmoitettava Pyhähippuun, jonne maksetaan lemmikkieläinmaksu 30 e/lemmikki. Ilmoittamattomista lemmikeistä perimme jälkikäteen kaksinkertaisen siivousmaksun.

Mahdollisista lemmikkieläimistä aiheutuneista vahingoista (mm. pintarikkoumat ja puremat) ja tekstiilien puhdistamisesta lemmikkieläinten karvoista vastaa lemmikkieläimen omistaja täysimääräisenä. Lemmikkieläimiä ei saa päästää sänkyihin, sohville ja nojatuolille. Muistathan siivota lähtiessä mahdolliset lemmikkien jätökset, myös pissajäljet pihapiiristä. Mikäli joudut jättämään lemmikin yksin loma-asuntoon, pidäthän lemmikin omassa kuljetushäkissä vahinkojen välttämiseksi.

Mikäli kohde on lemmikkivapaa, sinne EI SAA tuoda lemmikkiä.

Näitä ohjeita noudattaen pystymme jatkossakin tarjoamaan loma-asuntoja myös lemmikkien omistajille.

Oikeudet muutoksiin pidätetään. Arvolisävero lasketaan voimassa olevan lainsäädännön mukaan. (Mikäli arvolisävero nousee kesken kauden, on Pyhähippu Oy:llä oikeus periä puuttuva osuus vuokralaiselta jälkikäteen).

KESKUSVARAAMO PYHÄHIPPU OY

Kultakeronkatu 4

98530 PYHÄTUNTURI

Puh. 016 882 820

E-mail: info@pyhahippu.fi